maanantai 4. maaliskuuta 2013

What a weekend!

Kosmetologini ehdotti maanantaina, että lädettäisiin viikonloppuna Himokselle laskettelemaan. Ei tainnut arvata, että olen yllytyshullu. Vuorokauden aikana hoidin itselleni lapsenvahdin lauantaiksi, tuuraajan sunnuntaiksi ja lasketteluvälineet lainaksi.

Lauantai-aamusta sitten lähdettiin (ihan vain muutaman kommelluksen kautta) ajelemaan. Tapaamme kerran kuussa puolituntisen, ja jutut ovat aina jääneet kesken. Automatkan aikana tutustuttiin kertomalla poikkileikkaukset elämistämme. Eihän siinä hiljaista hetkeä tainnut tulla tälläkään kertaa.

Alavudella oli aika pysähtyä ensimmäisen kerran eväille.


Majoituttiin Jämsän Gasthauseen. Aivan mahtava paikka! Muoviköynnöstä ja -viinirypälettä roikkui siellä täällä. Mikään tekstiili ei sopinut yhteen toisen kanssa, mutta sopi kuitenkin. Ah, ja se palvelu! Herttainen venäläinen omistajarouva oli äärimmäisen ystävällinen.

Himos oli juuri sopiva tällaiselle joka neljäs vuosi laskettelijalle. Rinteet hyvässä kunnossa ja jopa mustat rinteet olivat osaamiseni (ja reisilihasteni) saavutettavissa.


Ajatukset olivat aamusta lähtien minttukaakaossa ja kyllä nämä kiskurihintaiset maistuikin.

Tässä Johannan tyylinäyte rinteessä.


Illalla maailma parani hotellissa viinin ja musiikin säestyksellä. Laitettiin vähän lilaa luomeen ja lähdettiin Himos-Areenalle Jukka Pojan keikalle. Hieno paikka, loistava keikka ja paljon ystävällisiä ihmisiä! Kaksi ihmistä kysyi allekirjoittaneelta illan aikana: "Treenaatko sä?" Mua nauratti ihan hirveästi. 


Eilinen paluumatka oli pitkä, mutta sitäkin hauskempi sekin. Pysähdyttiin vaivaiset kuusi kertaa. Niistä kolme Seinäjoen rajojen sisäpuolella.

Nyt 12 tunnin unien jälkeen ajattelin lähteä puhdistautumaan juoksumatolle ja saunaan ennen iltavuoroa.

Kiitos Johannalle todella hyvästä viikonlopusta! En usko että tämä jää viimeiseksi laatuaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti